Aki Ollikainen: Nälkävuosi, Siltala 2012. Nälkävuodet toimittaneet Tuomas Jussilaja Lari Rantanen. Suomen kirjallisuuden Seura, 2018.

Toukokuussa lukupiirillä oli samasta aiheesta kaksi kirjaa. Luimme nälkävuosista, joihin meidät johdatti fiktviivisellä (osin faktaakin) kerronnalla Aki Ollikainen ja Tuomas Jussila ja Lari Rantanen, joiden toimittama teos oli karua faktatietoa.

Nälkävuodet –teos kertoo monipuolisesti nälkävuosien taustoista ja seurauksista. Jo ennen v. 1867 oli ollut pari huonoa satovuotta ja se syvensi vielä vuosien 1867-1868 nälänhätää. Kirja haki syitä kriisille, mutta yhtä selkeätä syytä ei siihen ollut.  Syynä mainittiin mm. jatkuvat läntiset ilmavirtaukset, jotka toivat runsaita sateita ja toisaalta pohjoiset ilmavirtaukset, jotka jäähdyttivät ilman ja toivat tullessaan hallat.  Nälänhädän syyksi mainittiin myös liian myöhäinen viljanosto ulkomailta. Tätä vaikeutti sitten myöhemmin myös merien aikainen jäätyminen, joten kauppalaivat eivät päässeet kulkemaan ja toisaalta myös Venäjän aluettakin koetelleet sadonmenetykset. Nälkään menehtyi joka kymmenes Suomen kaksimiljoonaisesta kansasta.  Myöskin senaattori J.W.Snellmanin  mielipiteet velaksi ostosta ulkomailta vaikuttivat  tuontiviljan liian myöhäiseen tuontiviljan ostoon. Itsenäni kiinnosti erityisesti nälkävuosien ruokahuolto. Vaikka neuvonta oli maassamme vielä alkutekijöissään, jäkäläleivän valmistusta yritettiin tarmokkaasti levittää järjestämällä kursseja eri puolilla maata. Suomalaiset olivat jo aiemmin tottuneet syömään pettuleipää, joten jäkälää kohtaan tunnettiin suurta epäluuloa. Väitettiin sen jopa olevan myrkyllistä. Tämä väite johtui osin siitä, että jäkälän valmistaminen leiväksi oli vaativampaa ja siihen kelpasi vain iso hirvenjäkälä. Ihmiset eivät osanneet sitä erottaa syötäväksi kelpaamattomasta poronjäkälästä.

Aki Ollikaisen romaani kertoo nälkävuodesta vuorotellen kolmesta näkökulmasta, Renqvistin veljeksistä, joita nälänhätä ei varsinaisesti kosketa, Marjaanan ja Juhanin perheestä, joiden kautta nälkävuosi esittäytyy kaikessa kauheudessaan ja senaattorista, joka koettaa ratkaista nälkävuoden ongelmia parhaaksi katsomallaan tavalla – mutta pahasti epäonnistuen.  Romaanissa on vain 139 sivua, mutta silti se oli voimakas lukukokemus.  Oliko lopussa onneakin, sen voi lukija itse arvioida. Kirja oli Finlandia ehdokkaana vuonna 2012

Jussila-Rantasen teoksessa oli myös esitelty vanhoja romaaneja, jotka kertovat tuosta ajasta. Näistä valitsin Santeri Alkion ”Murtuvia voimia”, joka sekin kuvasi hienosti tuon ajan elämää.

Kirjat herättivät vilkkaan keskustelun ja olimme sitä mieltä, että tällainen kaksoislukukokemus avaa asioita ja lisää kiinnostusta aiheeseen mukavasti. Aki Ollikasien Nälkävuosi sai lukupiiriltä *** tähteä.

Ristiinassa 28.11.2019

Aija Rasimus

 

Minna Rytisalo: Rouva C. Cummerus 2018. 367 sivua.

 

Kesäkirjaksi olimme sopineet tämän vuonna 2018 ilmestyneen, Minna Rytisalon toisen romaanin. Niinpä ensimmäisen kokoontumisen aikana keskusteltiin luonnollisesti tästä hienosta teoksesta.

Rytisalo kertoo Minna Canthin elämästä kuvitteellisen tarinan avulla. Kuitenkin perusasiat ovat faktoja, kuten nuoruus Kuopiossa, opiskelu Jyväskylän seminaarissa, avioliitto lehtori Canthin kanssa ja muutto leskeksi jäämisen jälkeen takaisin Kuopioon seitsemän lapsen kanssa, joista viimeinen syntyi vasta puolison kuoleman jälkeen. Luonnollisesti puolisoiden väliset, ja monet muutkin keskustelut olivat kirjailijan kuvittelemia. Mutta teos antaa hyvän kuvan Minnan ainutlaatuisuudesta. Kuinka rohkeasti hän ottaa kantaa 1800-luvun lopulla moniin poliittisesti kuumiin aiheisiin. Hän kirjoittaa väsymättä mm. köyhyydestä, naisten asemasta ja raittiusaatteesta eikä luovuta vaikka välillä tulee ”lunta tupaan” aika tavalla. Ja tämä kaikki on mahdollista koska lehtori Canth on hänen tukensa kaikessa mitä hän tekeekään. Avioliitosta tuleekin kuva että se oli hyvin onnellinen ja tasapainoinen ja molemmat saivat olla omat itsensä. Lehtori Canth oli tottunut vähän kerrassaan Minnan luonteen eri puoliin.

 

”Minna oli omanlaisensa, välillä innostui jostain ja välillä rauhoittui ja vetäytyi, siinä oli selvä rytmi. Vaimo suhtautui asioihin niin kiihkeästi ja sitten aina väsähti jos ei tullut ymmärretyksi, mutta hän seisoi rinnalla kummassakin tapauksessa.”

Tämä kirja on myös eräänlainen rakkaustarina, jossa molemmat osapuolet pääsevät ääneen.

Kirjan kuvaus Minnan ja hänen opiskelutoverinsa Floran ystävyydestä seminaarin alkutaipaleella toi meistä muutamalle vähän mieleen tyttökirjamaista tunnelmaa, mikä kirjan alkupuolella ainakin itseäni vähän häiritsi. Mutta tekstiä pitemmälle lukiessa tämä asia unohtui ja tarina vei hyvin mukanaan.

Kaikkien lukupiiriläisten mielestä Rytisalon teksti on todella kaunista ja nautittavaa luettavaa. Kirjaa voi suositella kaikille lukemisen ystäville.

Kirja sai yksimielisesti ****.

Ristiinassa 29.9.2019

Eeva Tuominen

Kauko Röyhkä: Maan korvessa kulkevi Like 2018, 327 sivua ****

                              

Epäilevin ja ennakkoluuloisinkin mielin lähdin Maan korvessa kulkevi kirjan matkaan kaksitoistavuotiaan Pirjon ja hänen alle kouluikäisen Iivari veljensä kanssa Siilinjärveltä.

Lapin sodasta liittyi kirjalliseen seuraan Itävaltalainen Dieter, joka ei halunnut tappaa eikä tulla tapetuksi. Hän oli jo pitkään valmistellut pakoa natsiarmeijasta Ruotsiin.

Lasten äiti kärsi mielenterveysongelmista. Isä oli vankilassa jehovalaisena aseistakieltäytyjänä.

Poikkeavana uskonnollisena perheenä he olivat kärsineet vainoa ja kiusaamista paikkakunnalla.

Mutta yhtä lailla olivat opettaneet lapsensa vihaamaan valtaväestöä, jolle ei taivaspaikkaa vääräuskoisena heltiäisi.

Lapset selviytyivät kuin ihmeen kaupalla syksyn sateessa ja kylmyydessä.

Monet matkalaiset ottivat heidät kyytiin, ruokkivat, majoittivat. Pappi, joka keräsi kohta poltattavista kirkoista arvoesineitä auttoi lapsia saaden surmansa peräytyvien saksalaisten luodista.

Dieter muisteli elämäänsä Itävallassa, kaunista juutalaistyttöä, Evaa, joka onnistui pakenemaan holokaustia Britanniaan. Hän söi pervitiiniä, kun usko pelastumiseen horjui ja nälkä kylmän kera

oli jokapäiväistä elämää.

Monien vaiheiden jälkeen lapset osuivat taloon, jota asutti vanha, äreä mies. Tämä telkesi lapset kellariin, josta onneksi löytyi ruokaa.

Kaunis Pirjo joutui himonsa riivaaman ukon toistuvasti raiskaamaksi. Ukko pyysi anteeksi kehottaen Pirjoa lyämään itseään. Kaksitoistavuotias ei tosielämässä olisi selviytynyt tapahtuneesta.

Talossa risteytyvät paikalle osuneen Dieterin ja lasten tiet. Dieter ampuu ukon. Lasten silmissä hän on valoa hohtava taivaalinen ilmestys.

Kun Pirjo lähtee ajamaan määränpäätään, Muoniota kohti ukon hevosella, eläin lentää kohta kappaleina ilmaan osuttuaan miinaan.

Lasten tarina jää lopusta auki lukijan mielikuvituksen varaan.

Dieter selviää Ruotsin puolelle veneellä, johon hänen toverinsa ammutaan.

Tarina vei mukanaan kuten hyvä tarina tekee. Kirjat ovat matkoja, jotka avartavat maailmankuvaamme. Lapin sota on kirjallisuudessa suhteellisen vähän käsitelty aihe.

Hyvä valinta kirjan ehdottajalta. Neljä **** tuli keskiarvoksi.

Ristiinassa 16.4.

Seija Sorvala

Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa, Kansa kustantamo 1910****

Algot Untola 1868 – 1918 ei julkaissut omalla nimellään mitään, mutta käytti Ilmari Rantamala ja Maiju Lassila nimiä useimmissa julkaisuissa. Hänen oma elämänsä oli tragedia ensin rakastetun heittämän rikkihapon ja myöhemmin kansalaissodan vankikuljetuksen sekä siinä ampumisen ja hukkumisen johdosta. Rikkihappo tuhosi hänen miehuutensa ja punavangiksi joutuminen aiheutti hänen varhaisen kuolemansa. Viimeisinä vuosinaan hän julkaisi vain naisen nimellä.

Alkujaan Tohmajärveltä kotoisin oleva kirjailija Algot Untola kirjoitti Pohjois-Karjalaan Liperin seudulle sijoittuvan kepeän farssin, joka kuvaili paikkakunnan ihmisten elämän tapaa. Ystävykset Antti Ihalainen ja leskimies Jussi Vatanen kokivat huikean seikkailun muutamana kesäpäivänä. Alun perin tulitikkujen lainaamismatkasta alkanut tapahtumaketju muuttuu kosimisreissuksi ja sitten humalatilan aiheuttaman Amerikkaan menemisen kehuskelun ja porsaan jahtaamisen sekä entisen ihastuksen tapaamisen aiheuttaman riehunnan vuoksi putkassa olemiseksi. Kaikesta tästä leviää paikkakunnalle tietoa, joka aiheuttaa myös Ihalaisen vaimon Anna-Liisan entisen ihailijan saapumisen leskeksi luulemansa Anna-Liisan luokse kosimisaikeissa. Miehensä toilailusta suuttuneen Anna-Liisan onkin helppo suostua entisen ihailijansa ehdotuksiin. Muuttokuorma onkin jo valmiina kun Ihalainen ja Vatanen saapuvat kotipaikoilleen. Leskimies Vataselle onkin haettu sängyn jakajaa peräti kahdesta paikasta, mutta tulitikkujen lainaaminen on kokonaan päässyt unohtumaan. Järkevään maalaistapaan asiat kyllä järjestyvät ajanoloon ennalleen.

Tälle taitavasti kuvatulle tragikoomiselle ilottelulle lukupiirimme antoi ****  Seija M

 

Essi Ihonen: Ainoa taivas WSOY, 2018***

Kuvassa mikkeliläinen Essi Ihonen kädessään esikoiskirja Ainoa Taivas.

 

Tapasimme Esii Ihosen, kun hän oli kirjailijavieraana Ristiinan kirjastossa. Avoin, valoisa nuori nainen hurmasi kuulijansa. Hän kertoi sekä kirjoittamisesta yleisesti että myös tarkemmin hänen viime kesänä ilmestyneestä esikoiskirjastaan Ainoa taivas.

Ainoa taivas on 17-vuotiaan Ainon koskettava kasvutarina. Hän ei ole koskaan pitänyt ketään poikaa kädestä, mutta on jo suostunut Armon kosintaan. He kuuluvat molemmat seurakuntaan, jossa ketään ei jätetä yksin ja kaikkeen on selkeä vastaus. Ainoa kauhistuttaa ennalta määrätty elämänpolku – ja yhtäkkiä hän ei ole varman mistään.

Lukupiiriläiset olivat lukeneet kirjan ja kysymykset Essille olivat tarkkoja ja yksityiskohtaisia. Keskusteltavaa kirjan herättämistä ajatuksista – uskonnoista, narsismista, naisen asemasta… – riitti vielä lukupiirin seuraavaan kokoontumiseen.

Kun WSOY ilmoitti, että he julkaisevat kirjan, se oli Essille toiveiden täyttymys. Mutta ennen kuin kirja oli valmis, Essi joutui useita kertoja lisäämään draamaa ja muuttamaan kirjan tekstiä. Se vaihe oli hänelle tuskallista. Kirjan henkilöt Essi näkee mielessään, ja ehkä juuri siksi teksti on minulle niin visuaalista ja väkevästi koskettavaa.

Solahdin Ainon maailmaan ensi sivulla, ja nuoren naisen kipuilu tuntui välillä ahdistavalta. Nautin suunnattomasti Essin kuvailevasta tekstistä. … kehoni värähti kuin verhot tuulessa… kieleni muuttui solmuksi… nauru sitoi meidät yhdeksi… Helpottavaa oli, kun hän kertoi, ettei hänellä ole kokemusta kirjan isän kaltaisesta ihmisestä vaan henkilö on mielikuvituksen tuotetta.

Lukupiirissä arvioimme kirjoja myös 1-5 tähdellä. Kaksi lukupiiriläistä ihastui kirjan tekstiin ja antoi 5 tähteä Ainoa taivaalle, mutta useimmat antoivat 3 tähteä, joten loppuarvioinniksi tuli***.

Ristiinassa 17.2.2019

Helena Kauppinen

 

KATSO POHJOISTA TAIVASTA. Runoja Suomesta, toimittanut Jenni Haukio 2017 Otava 464 s.

 – Kiitos kivasta illasta! Viiden tähden ilta! kommentoivat lukupiiriläiset, kun päättyi ilta, jolloin oli käsitelty Katso pohjoista taivasta, runoja Suomesta.

Teos sisältää tuttuja, tuntemattomia, riimillisiä, riimittömiä, runoja täynnä tunteita 100-vuotiaan Suomen historiassa. Runoissa ilmentyvät rakkaus, yksinäisyys, ystävyys, sotavuodet, vuoden aikojen vaihtelu, metsät, järvet, suomalaisuus… tunteita koskettavina.

Runous on kirjallisuuden vanhin muoto, jossa sanojen merkityksen lisäksi voidaan käyttää muiden taiteiden muotoja. Runomitat alku- ja loppusoinnoin ja rytmillisin keinoin auttavat muistia. Riimeistä, kieliopin tarpeellisuudesta, runojen taiteellisista muodoista keskusteltiin lukupiirissä. Kaikilla runomuodoilla on kannattajansa!

Jokainen lukupiiriläinen valitsi runon, joka luettiin ääneen. Hiljentyminen kuunteluun auttoi keskittymään runon tunnelmaan ja viestiin. Se sai muistot ja kokemukset ryöppyämään vilkkaana keskusteluna. Kun Eeva aloitti laulun hyräillen runoa, niin häntä pyydettiin laulamaan koko laulu. Runomuotoinen teksti liittyi musiikkiin – laululyriikaksi.

Runoilija, valtiotieteiden maisteri, ohjelmapäällikkö Jenni Haukio on koonnut Katso pohjoista taivasta teoksen, johon on koottu eri tekijöiden runoja Aleksin Kivestä lähtien. Nimensä kirja on saanut Helvi Juvosen runosta Kalliopohja (1955), jossa kielessä laulavat kauneimmat sanat pohjoisen taivaan alla.

18.1.2019

Helena Kauppinen

 

 

EN PALAA TAKAISIN KOSKAAN, LUULEN Satu Vasantola Tammi, 2018***

Lukupiirin joulukuun kirja oli moderni sukutarina Pohjanmaalta. Kirja on Satu Vasantolan esikoisromaani, jossa kirjan päähenkilö Susanna sukunsa ensimmäisenä akateemisesti koulutettuna naisena tekee luokkahypyn pienestä pohjanmaalaisesta kylästä arvostettuun asianajotoimistoon Helsinkiin. Kirjan nimi tulee Susannalta, joka näin arveli.

Kirjassa vaihtelevat vuodet ja vuosikymmenet kiivaaseen tahtiin 1930 luvulta aina nykypäivään asti. Seuraamista helpottavat vuosiluvut, joilla kukin luku alkaa. Tästä huolimatta lukupiiriläisten mielestä juonta ja henkilöiden asemaa oli vaikea seurata. Jos kirjan alussa olisi ollut henkilöluettelo, se olisi helpottanut lukemista paljon.

Kirjan toiseksi päähenkilöksi nousee Martta, Susannan mumma, joka on pysynyt koko elämänsä samalla paikalla ja kokenut paljon  vastoinkäymisiä ja menetyksiä. Martan suurin salaisuus paljastuu vasta kirjan lopussa, joskin lukija jotain siitä on kirjan edetessä aavistellutkin.

Kirjan tapahtumat siis sijoittuvat Etelä-Pohjanmaalle, joten myös yrittäjyyttä on kuvattu kirjassa rohkeasti ja mielenkiintoisesti.  Lisämausteen tuo tarinaan kirjan kolmannen päähenkilön Tapion, Susannan sedän, aika Ruotsissa, joka tuo mieleen Antti Tuurin ”Tangopojat.”

Kirja oli mukava lukukokemus, joskin koin tarinaan ympätyn Fatiman vähän keinotekoiseksi.  Tosin Fatima toi esiin hienosti omaa kulttuuriaan kuolleen ihmisen kohtaamisessa ja viimeisissä palveluksissa tälle.

Kirja oli taitavasti kirjoitettu ja asiaa niin runsaasti, että siinä olisi mielestäni ollut aineksia kahteenkin kirjaan. Itse olin lukenut kirjan jo aiemmin ja huomasin, että toinen lukukerta selkiytti henkilöhahmot ja aikakausien vaihtelun helposti omaksuttavaksi. Kirja kesti toisen lukukerran tosi hyvin.

Kirjalle annoimme ***

29.12.2018

Aija Rasimus